tiistai 7. tammikuuta 2014

Hämeen ruokakulttuuri



- Läntisen ja itäisen kulttuuriperinteen raja kulkee poikki Suomen kaakosta luoteeseen eli Suomenlahden itäosista pohjanlahden itäosista pohjanlahden perukoilla.

- Talonpoikasen ruokaperinteen raja noudattaa samaa linjaa ja kulkee juuri Hämeen alueella.

- Siksi maakunnalliset erityispiirteiden löytäminen ja erojen havaitseminen naapurialueisiin nähden on vaikea.

- Hämäläisen luonteen ja tapojen omaleimaisuus on kuitenkin niin voimakas, että se ei ole voinut olla vaikuttamatta talouden pitoon ja keittiöön. Ruokakulttuuri on muovautunut hämäläiseksi rukiisen  hapanleivän ja sahdin voimalla.
 
- Toisaalta ruokakulttuuriin ovat vaikuttaneet Hämeen monet kartanot. Kartanoihin tuli vaikutteita muista maista ja niissä syötiin etenkin vihanneksia ja riistaa. Nuoret naiset, jotka työskentelivät kartanoissa, omaksuivat uusia tapoja ja siirsivät ne edelleen.

Hämäläinen ruokavalio on perustunut viljatuotteisiin, perunaan ja maitoon. 
 
-  Vuosisadan alussa aterioita totuttiin yleisimmin täydentämään sianlihalla ja suolakalalla
 
- Kasvimaiden yleistyessä lisääntyi myös vihannesten ja juuresten käyttö. 

- Piimäjuustot ovat Hämeen vanhimpia juustoja. 

- Niiden rinnalle tuli munajuusto, joka yleistyi vähitellen koko piimäjuuston valmistusalueella.
 
Hämäläinen arkinen ruokaleipä on ollut läntisen perinteen mukaisesti hapan ruisleipä, joka vanhan tavan mukaan leivottiin syksyisin ja keväisin vartaisiin.
 
- Valmistusmenetelmien kehittyessä opittiin myös imelletyn leivän teko. Sen rinnakkaistuote perunalimppu edustaa perinteessä juhlaleipiä. 

- Talkkuna valmistetaan Hämeessä monijauhotalkkunana (kauraa, ohraa, herneitä). 
 
- Sitä syödään nykyäänkin viilin kanssa kesäruokana
 
- Hämeen maakunnan elintarviketuotanto perustuu edelleen lihan, maidon, kananmunien, viljan ja kasvisten tuotantoon. Juomaksi, kotikaljaa, sahtia tai paras kraanavesi.
 
 
Hämäläinen menu
 
Hämäläinen näkkileipä
 
Munajuusto
 
Piimäjuusto
 
 Suutarilohi tuoreista silakoista

xxx


Lihapullat vanhaan tapaan
 Imelletty perunaloora
 Lanttuhauta

xxx
 
Punaherukka Talkkunavaahto
 
Mehevä mustikkainen

 

 

 




















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti