tiistai 7. tammikuuta 2014

Uudenmaan ruokakulttuuri


                           UUSIMAA

Uusimaa on varsinainen makujen sulatusuuni. Läheiset yhteydet Varsinais-Suomeen, Hämeeseen ja Etelä-Karjalaan ovat muokanneet ruokatottumuksia aikojen saatossa. Lisäksi jatkuva muuttovirta muualta Suomesta on tuonut alueelle uusia vaikutteita. Uudeltamaalta onkin vaikeaa löytää ihka omia perinneruokia. Kartanot olivat Uudellamaalla ruokailuun ja ateriointiin liittyvien tapojen välittäjiä. Jo 1700-1800 -luvun vaihteessa suurissa kartanoissa oli Ruotsista saadun esimerkin mukaan kasvitarhoja. Niissä kasvatettiin piparjuurta, raparperia, viinimarjoja ja omenapuita. Kasvisten käyttö levisi kartanoista kansan keskuuteen ensiksi oman maakunnan alueelle ja myöhemmin vierailujen kautta muualle Suomeen. Suomenlinnan rakentaminen ja varuskuntien upseeri- ja herraselämä kohottivat ja monipuolistivat ruokakulttuurin tasoa.
 
 
                                 SUOSITTUJA RAAKA-AINEITA




                                 Peruna

            Kala (silakka,ahven,lohi,hauki,kuha,lahna.)

                                  Piparjuuri

                                   Raparperi

          Marjat (mustikka, mansikka, vadelma, lakka, mesimarja)

                                   Viinimarja

                                    Omena

                                   Punajuuri

                                   Nokkonen

                 Porsas (hyytelönä, kastikkeessa, kyljyksenä)

              N auta ja vasikka ( kastikeessa, keitoissa.)







Alkuruoka


Pasteijat

Pääruoka

Vasikanpaisti

Porsaankyljykset

Kermakastike

Paistetut silakat

Perunamuusi

Lanttulaatikko

Jälkiruoka

Runebergintortut

Ruisjauhokakku

Raparperikastike

 Pasteijoita
 Karjalanpiirakoita
 Inkoonpuuro
 

 Alkuruoka noutopöytä
 Lanttulaatikko
 Silakkapihvi
Porsaankyljykset
 Naudan paisti
Ruskea kastike
Perunamuusi

Pääruoka noutopöytä
 Runebergin torttuja ,
Ruisjauhokakkua  &

Raparperikastiketta jälkiruoaksi.


Perinnemakuja maakunnasta, Pojanluoma Riitta

 
 
    
 
 

 






 
 




 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti