Lapin ruokakulttuuri
Suomessa Lappi voi tarkoittaa useita eri asioita. Lapin historiallinen maakunta käsittää Suomen pohjoisimmassa osassa sijaitsevat Enontekiön, Inarin, Kittilän, Muonion, Pelkosenniemen, Savukosken, Sodankylän ja Utsjoen kunnat. Ennen Haminan rauhaa tämä alue oli osaa samaa maakuntaa Ruotsin Lapin kanssa.
Tarton rauhassa vuonna 1920 Suomeen liitettiin Petsamo, joka voidaan myös lukea osaksi Lappia, mutta joka ei kuitenkaan ollut osa Suomen suuriruhtinaskuntaa. Vuonna 1947, jolloin jäniskosken ja Niskakosken välinen alue myytiin Inarin kunnasta Neuvostoliitolle.
Ruokaperinteestä
Lapista voidaan erottaa kolme ruokakulttuurialuetta: Tornio-Muoniojokilaakson alue, Kemi-Ounasjokivarren alue sekä saamelaisalue. Asuinalueet, uskonnot sekä kauppa- ja kulkuyhteydet ovat vaikuttaneet erillaisten ruokakulttuurialueiden muodostamiseen. Lappilainen ruoka on perinteisesti ollut luonnon raaka-aineista valmistettua yksinkertaista perusruokaa.
Lapin alueella on poronhoidon ohella harjoitettu karja- ja maataloutta. Poron-, sian-, naudan- ja lampaanlihan ohella käytettiin yleisesti myös riistaa. Riekko onkin ollut tärkein, koska sitä saattoi metsästää ympäri vuoden. Lihan ohella verta on käytetty monipuolisesti ruoanvalmistuksen raaka-aineena.
Maitotuotteista juusto sekä lampaan- ja poronmaito ovat olleet yleisiä. Perunaa ja naurista on kasvatettu jo 1800-luvulta lähtien. Myöhemmin myös raparperi, sipuli, punajuuri ja porkkana yleistyivät.
MENU
Lappilainen siikakeitto
Rieska
xxx
Perunamuusi
Puolukkahillo
Tattikastike
xxx
Lapin Leipäjuusto
Lakkahillo
Kahvi
Voinisut
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti